Olen saanut viime aikoina toistuvia ja ansaittuja moitteita tämän blogin hitaasta päivittymisestä. Olen tietoinen ongelmasta, mutta ollut kyvytön ratkaisemaan sitä. Linjaksi vuosien (!) varrella muodostui hiljalleen olla kirjoittamatta työelämää koskevia tai ihmissuhteita liian syväluotaavia kirjoituksia. En myöskään nähnyt mielekkääksi kirjoittaa päivänpolitiikasta, koska sitä tekee moni muu minua ansioituneempikin, politiikasta elantonsa saava kirjoittaja. Kun en myöskään halunnut kirjoittaa "kävin tänään kaupassa" -tyyppisiä kirjoituksia, niin jäljelle jäivät ainoastaan elämän kulkua noin yleensä pohdiskelevat aiheet. 

Jäljelle jääneessä aiheessa on ollut kaksi merkittävää haastetta, jotka ovat torpedoineet aikeeni kirjoittaa edes siitä. Ensinnäkin, elämäni on ollut valitettavan työvoittoista viimeisen vuoden (vietän ensi viikolla 1-vuotispäivääni TaiKissa). Toisekseen ne ajatukset, joita minulla on ollut elämääni kohtaan muutoin, ovat olleet niin pessimismin leimaamia, etten ole kestänyt kuunnella niitä edes itse. En ole nähnyt ketä kiinnostaisi lukea ikäkriisin kanssa painiskelevan valtion virkamiehen arjesta, jonka keskiössä pyörii asiakasomistajuus osuuskaupassa ja jonka viikon kohokohta on jokalauantainen lottoarvonta.

Viime viikkoina olen kuitenkin alkanut löytää uudelleen itseäni ja sitä sisupussia, joka niin sanotusti "säästää itkuvirret mummoille". Olen ymmärtämäisilläni, että onni ja ilo ei ehkä asukaan sen suuremmissa rakenteissa kuin siinä, että yrittää tehdä jokaisesta päivästä hyvän ja onnellisen. Tämä puolestaan onnistunee pyrkimällä maksimoimaan niiden asioiden osuutta elämässään, joiden tietää tekevän iloiseksi ja vastaavasti pyrkimällä minimoimaan niitä seikkoja, jotka estävät edellisten esiintymistä. Tähän liittyy olennaisesti pyrkimys vähentää tehtyjä työtunteja, jotka ovat hyvin konkreettisesti estäneet tekemästä niitä asioita, joita minun aina piti sitten valmistumiseni jälkeen tehdä. Satuin tänään kuulemaan takavuosien discohitin, Irene Caran Flashdancen, joka puhui suorasanaisen häkellyttävästi siitä, mistä tässä kaikessa on kyse: "Take your passion - and make it happen."

Viimeiset päivät ja viikot ovat olleet hyviä. Niihin on kuulunut liikuntaa, ystäviä, hyviä kirjoja, ruoanlaittoa, Don Rosan sarjakuvia, Sir Elwoodin ja Bruce Springsteenin konserttien odotusta, pitkiä yöunia ja rauhassa juotuja aamukahveja, jääkiekkomatsi, perhosia vatsassa ja tunteja vailla mitään sen kummempaa tekemistä, kuin keskittyä tuntemaan miten ihanaa elämä oikeastaan onkaan.

Katsaus vuoteen 2008 on viipynyt pahasti. Olen kirjoittanut tekstiä useassa osassa, muutama kysymys kerrallaan, mutta tässä tämä nyt vihdoinkin on.

Vuoden 2008 katsausta oli huomattavasti vaikeampi kirjoittaa kuin vuoden 2007 katsausta vuosi sitten. Ylipäätään vuoden vaihde on nostanut kaikkialla esiin kysymykset siitä, mitä tavoitteita minulle on uudelle vuodelle, mikä puolestaan ravistelee pohtimaan omia tavoitteitaan tätä pidemmälle, lähivuosille. Pohdiskelu näiden kysymysten äärellä havahduttaa siihen, että olen yhä jonkinlaisessa valmistumiseni jälkeen alkaneessa etsikkovaiheessa elämässäni.

Työsuhteeni Taideteollisessa korkeakoulussa päättyy alkaneen vuoden loppuessa. Iloitsin työn saatuani siitä, että saan lähes kahden vuoden hengähdystauon elämässäni, jonka aikana minulla on mahdollisuus pohtia mihin tahdon valmistumiseni myötä suunnata. Ensimmäinen vuosi (aloitin työt helmikuun puolivälissä) on mennyt äärimmäisen nopeasti ja toisenkin vuoden loppu tuntuu kurkkivan oven takana vuoden vaihtumisen myötä.

Näiden seikkojen olemassaolo näkyy hyvin läpileikkaavasti vastauksissani meemin kysymyksiin.


1. Mitä sellaista teit v. 2008, mitä et ollut tehnyt aiemmin?

 

Muun muassa valmistuin maisteriksi, kävin muutamassa aiemmin vierailemattomassa maassa ja ostin asunnon.

 

2. Piditkö uudenvuodenlupaukset ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?

 

Pidin. Lupasin valmistua ja tein sen. Vuonna 2009 lupasin itselleni vihdoinkin, vuosien pohdiskelun jälkeen, tutustua joogaan. Lisäksi ajattelin pitää tammikuussa kulttuurikuukauden, jonka aikana nautin erilaisista, mahdollisimman laaja-alaisista kulttuurielämyksistä, kuten teatterista, elokuvasta, oopperasta, valokuvanäyttelystä ja ehkä jopa jääkiekko-ottelusta.

 

3. Synnyttikö kukaan läheisesi v. 2008?

 

Ei kukaan aivan lähimmästä ydinpiiristäni, mutta useampikin tuntemani henkilö kyllä.

 

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

 

Onneksi ei tänäkään vuonna.

 

5. Missä maissa kävit?

 

Yhdysvalloissa, Virossa, Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Sveitsissä ja Latviassa.

 

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009 jota et saanut tai kokenut vuonna 2008?

 

Pitkän kesäloman.

 

7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2008 jäävät mieleen ja miksi?

 

Ainakin valmistumiseen liittyvät päivät: valmiin gradun tulostamisen päivä, sen hakeminen painosta sekä valmistumisjuhlat. Myös päivä, jona kuulin saavani nykyisen työpaikan. Kesältä mieleen jäivät erityisesti päivä, jona oli Bruce Springsteenin konsertti sekä päivä, jolloin tein päiväretken Porvooseen. Nämä olivat hyviä päiviä. Jouluaaton aatto oli ikimuistoinen päivä, jota unohdan tuskin koskaan.

 

8. Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?

 

Valmistuminen, ilman muuta. Vuosien työ tuli tällä päätökseen.

 

9. Entä suurin epäonnistuminen?

 

Onneksi mitään peruuttamatonta ei ainakaan päässyt tapahtumaan, koska äkkiseltään ei tule mitään mieleen. Ehkä kuitenkin se, että juoksuharrastus vähentyi harmillisesti.

 

10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?

 

Keväällä olin poikkeuksellisen useasti flunssassa, mikä epäilemättä liittyi kevään stressitekijöihin. Flunssa iski gradun valmistuttua, viimeisen tentin tultua suoritetuksi ja erään rankemman työtehtävän päättymisen jälkeen. Muuten kärsin lähinnä henkisestä lamaannuksesta, joka iski päälle muutama kuukausi valmistumisen jälkeen.

 

11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?

 

Ehkä pitkällä tähtäimellä asunto, vaikkei se välttämättä juuri nyt tunnukaan siltä. Myös Mikki Hiiren pään muotoinen discopallo on tuottanut täysin hyödyttömänä esineenä minulle paljon iloa.

 

12. Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?

 

Kuten viimekin vuonna, ystävieni, sekä erityisesti vanhempieni, joiden tuki opiskeluissa ja valmistumisessa on ollut korvaamaton.

 

13.Kenen käyttäytyminen teki sinut masentuneeksi/ikäväksi?

Vastaan samoin kuin viime vuonna: Ei liene netiketin mukaista eritellä nimeltä.

 

14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?

 

Pakollisten asumisen ja elämisen jälkeen ehkä matkusteluun.

 

15. Mistä olit tosi innoissasi?

 

Eräistä työjutuista, ystävistä ja matkustelusta.

 

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2008?

 

Varmaankin Bruce Springsteenin Radio Nowhere.

 

17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt

 

a) onnellisempi tai surullisempi?

 

Onnellisempi.

 

b) lihavampi/laihempi?

 

Suunnilleen samoissa.

 

c) rikkaampi/köyhempi?

 

Rikkaampi – kuten on syytäkin työelämään siirtymisen jälkeen. Tosin olen myös velkaantuneempi.

 

18. Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2008?

 

Urheillut, lukenut, mökkeillyt, matkaillut, lomaillut ja viettänyt enemmän aikaa ystävien seurassa.

 

19. Entä vähemmän?

 

Töitä.

 
20. Miten vietät/vietit joulun?

 

Perheen parissa Raumalla. Parasta tässä joulussa oli kuitenkin Turussa vietetty aaton aatto. En unohtane tuota taianomaista päivää milloinkaan.

 

21. Rakastuitko vuonna 2008?

 

Kyllä.

 

22. Montako yhden illan juttua sinulla oli vuonna 2008?

 

Ei yhtään.

 

23. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?

 

Rooma.

 

24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?

 

En vieläkään vihaa ketään.

 

25. Paras lukemasi kirja vuonna 2008?

 

Ehh.. graduni? Tosiasiassa varmaankin Sofi Oksasen Puhdistus.

 

26. Vuoden paras musiikkilöytösi?

 

Aivan vuoden lopulla ihastuin Vesa-Matti Loiriin.

 

27. Mitä halusit ja sait?

 

VTM-tutkinnon, mielekkään ja hyväpalkkaisen työn, valmistumislahjamatkan, onnen.

 

28. Mitä halusit, mutta et saanut?

 

Mielenrauhaa.

 

29. Suosikkielokuvasi vuonna 2008?

 

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta.

 

30. Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljonko täytit?

 

Täytin 27 ja vietin sen jäteasemalla.

 

31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2008 paremman?

 

Se, etten olisi ahdistunut niin pahasti valmistumisesta tai että olisin keksinyt opintojen tilalle uutta sisältöä elämääni.

 

32. Kuinka kuvailisit vuoden 2008 omaa "muotiasi"?

 

Tummaa, kuten ennenkin, mutta aiempaa paremmalla omallatunnolla.

 

33. Mitkä asiat pitivät sinut järjissäsi?

 

Ystävät ja perhe.

 

34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

 

Ei tule mieleen ketään erityistä jota kiittää, joten mainitaan Bruce Springsteen ja Leonard Cohen heidän sävähdyttäneiden konserttiensa ansiosta.

 

35. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?

 

Itse en enää päivänpolitiikkaa niin kiihkeästi seurannut, mutta vaalit tietysti koskettivat itseänikin.

 

36. Ketä kaipasit?

 

Ihmistä, jota en ollut tiennyt kaipaavani.

 

37. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?

 

Edellä mainittu.

 

38. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2008?

 

Tunteet eivät ole järjellä ohjattavissa.

 

Edellisestä blogimerkinnästä on kaikista hyvistä lupauksistani huolimatta taas vierähtänyt melkoisesti aikaa. Sitten muihin aiheisiin.

 

Kohta on joulu ja vietänkin tänä jouluna joululomaa ruhtinaallisesti lähes kolme viikkoa. Työpäivien venymisessä sesonkiaikaan on puolensa näinä vuodenaikoina, kun yliopistot hiljenevät ja kertyneet ylityöt voi pitää joustavasti vapaina. Joululoma tosin alkoi tällä kertaa varsin ikävällä tavalla, sillä vietin ensimmäisen vapaapäiväni vatsataudin kourissa ja missasin siinä sivussa hyvän ystäväni valmistumisjuhlat. Yhä näin kolmen päivän jälkeen joudun käymään jonkinlaisia kehityskeskusteluja vatsani kanssa jokaisen aterian jälkeen, mutta välimme ovat selkeästi jo parantumaan päin, ja hyvä niin.

 

Kirjoitan tätä blogimerkintää junasta matkalla kohti Satakuntaa. Kierrän joulunviettoon Raumalle Porin ja Satakunnan Vihreiden syyskokouksen kautta, jossa johdan viimeisen kerran puhetta piirini puheenjohtajana. Kertailin alkumatkan piirimme sääntöjä (mistä luonnollisesti nautin, kuten minut tuntevat tietänevät), jäsenmaksuraportteja, strategiaa ja muita materiaaleja, joita koneelle on kertynyt viimeisen neljän vuoden aikana, joista kolme olen toiminut puheenjohtajana.

 

Nyt viimeistään on tullut aika kääntää lehteä ja luopua tehtävästä, joka on ollut minulle kaikista luottamustehtävistäni rakkain ja opettavaisin. Olen potenut viine kuukaudet säännöllistä henkistä krapulaa siitä, etten ole kyennyt olemaan enää riittävän energinen ja läsnäoleva puheenjohtaja piirille, joka olisi sellaisen ansainnut. Olenkin haikeuden ohella iloinen ja helpottunut, että yhdistys saa tänään uuden, aidosti satakuntalaisen ja uusia ideoita pursuavan johdon – sellaisen, jollainen olin itse vuonna 2005 tehtävän aloittaessani.

 

Vaikka toisinaan koenkin syyllisyyttä kauteni aivan viimeisistä kuukausista, niin päällimmäisin tunne vetäytymisestäni nyt on kuitenkin voitonriemu. Näiden vuosien aikana piirimme henkilöjäsenmäärä viisinkertaistui ja kannatuksemme syksyn kuntavaaleissanousi kolmanneksella  niistä kuntavaaleista, joihin tulin mukaan vuonna 2004. Saimme piiriimme työntekijän, jota muiden mielestä ei olisi tarvittu. Tämä lisäresurssi on puolestaan mahdollistanut toiminnan kehittymisen aivan uudelle tasolle. Itse olen saanut rakkaita ystäviä, unohtumattomia muistoja, korvaamatonta kokemusta ja sanoinkuvaamatonta yhteisöllisyyden tunnetta. Näistä kaikista olen kiitollinen niille, joiden kanssa olen Satakunnassa saanut toimia. Vaikka olo onkin haikea, niin ennen kaikkea olen äärimmäisen iloinen voidessani huomata jättäväni jälkeeni elinvoimaisen yhdistyksen, jonka kasvu- ja kehitysvauhti ei varmasti tule ainakaan heikkenemään oman lähtöni jälkeen!

 

Ai niin, ja siitä edellisestä blogipohjasta en pitänyt koskaan.

 

 

Vaihdoin blogini ulkoasun edellisen kirjoituksen yhteydessä vastaamaan vallitsevaa vuodenaikaa enkä voi olla huomaamatta sen seuraavaan kirjoituskertaan mennessä jo kaipaavan uutta päivitystä. Syksyn väriloisto on jo ehtinyt kadota ja vaihtua ensimmäisiin pakkasiin sekä marraskuun masentavaan, alhaalla ilmakehässä roikkuvaan ankeuteen. Syyssateiden kanssa samasta viemäristä vaikuttaa valuvan mieliala, jota vastaan taistellaan kynttilöin, liikunnalla, ystävien seuralla, punaviinillä sekä määrättömällä määrällä unta.

Päätin nykyisen työsuhteeni alkuvaiheessa olla kirjoittamatta tähän blogiin työasioita pyrkiessäni tekemään selkeän pesäeron työn ja vapaa-ajan välille. Tämä vaikuttaa kuitenkin johtaneen ilmeiseen lamaannukseen bloggaukseni osalta ja syykin tähän on selvä: työ on täyttänyt, liiallisessakin määrin, hereilläoloaikani.

Ja vaikka töistä tahtoisikin kirjoittaa, niin koskaan ei tiedä mitä siitä sopii kirjoittaa. Aalto-yliopiston valmistelu kun vaikuttaa toisinaan olevan intiimimmin suojattu projekti, kuin olivat idän ja lännen ydinasestrategiat kylmän sodan aikana. Koskaan et tiedä tuletko huomaamattasi lipsauttaneeksi jotakin sellaista, joka olikin todeksi vasta lähitulevaisuudessa realisoituva huhu.

Valituksesta vielä sen verran, että minua pisti tänään, marraskuun 17:nä, hyttynen, minkä lisäksi olen työskennellyt tänään toinen poski olkapäällä kipeytyneen hartialihaksen vuoksi, joka ei salli luonnollisempaa ergonomiaa. Hyviin hetkiin elämässä juuri nyt ovat sen sijaan kuuluneet Yrjönkadun uimahalli, seitsemän viikon jälkeen loppusuoralleen kaartuva muutto (vallitsevassa vuodenajassa ennen kaikkea edellispäivänä asennetut kattolamput), Muumi-limsa sekä aina liian harvoin omalle kohdalle sattuva tilipäivä.

Vaalien jälkeen on aina haikea olo. Niin pitkään elämä on tähdännyt yhteen kiintopisteeseen ja yhtäkkiä tuo tavoite on ollutta ja mennyttä. Ja vaikka vaaleissa kävisi miten, on omassa kaveriporukassa aina sekä pettyneitä että voitonriemuisia, joiden tunteisiin on kyettävä eläytymään. Ja vaikka oma jengi kokonaisuutena voittaisikin, ei tämä välttämättä tarkoita kaikilla valtakunnan osa-alueilla - ja itsehän olen toiminut monilla, joiden kaikkien puolesta jännitän. 

Tällä kertaa vaalit sujuivat voittopuoleisesti voitokkaasti. Vihreät voittivat ensinnäkin puolueena (4. suurimman puolueen asema - vuosien taiston jälkeen!). Toisekseen Vihreät voittivat tärkeän taiston oman kotikaupunkini Helsingin 2. suurimman puolueen paikasta. Tämän lisäksi entinen työnantajani Espoon Vihreät voitti: 2. suurimman puolueen paikka tälläkin. Vihreät voittivat myös opiskelukaupungissani Turussa.

Mutta ennen kaikkea Vihreät voittivat Satakunnassa, jossa yhä toimin piiriyhdistyksen puheenjohtajana. Piirissä kannatuksemme kasvoi prosentuaalisesti enemmän kuin missään toisessa piirissä: 1,9 %. Synnyinkaupungissani Raumalla, yhä kotiyhdistyksekseni Vihreissä mieltämässäni Rauman Vihreissä saimme toisen valtuutetun sekä Porissa edettiin huimin harppauksin kolmesta valtuutetusta viiteen. Monilla paikkakunnilla Satakunnassa oli näissä vaaleissa mahdollisuus äänestää Vihreitä, mikä merkitsi joitakin viikkoja sitten voittoamme myös ehdokashankinnassa.

Oma äänimääräni, 190 ääntä, on mielestäni hyvä saavutus siihen nähden, miten vähän olen pystynyt näissä vaaleissa kampanjoimaan. Työ-, muutto- ja remonttikiireet ovat verottaneet raskaasti aikaa tänä syksynä, joten ajalliset resurssini kampanjoimiseen ovat olleet hyvin vähäiset.

Joidenkin ystävien puolesta harmittaa, mutta monen puolesta voin olla onnellinen. Juuri nyt on päällimmäisenä tunteena helpotus: vaalit ovat taas hetkeksi ohi ja näiden vaalien jälkeen kelpaa olla Vihreä!

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt paljon aikaa ja paljon on myös ehtinyt tapahtua tässä välissä. Suurin selitys hiljaiselolle on ollut (perinteisten työkiireiden lisäksi) muutto. Tämä muutto on ollut poikkeuksellisen raskas ja hidas, koska vaihdoin samassa rytäkässä lähes kaikki huonekaluni ja remontoin uuden asunnon lattian. Asunto muistuttaa yhä jossakin määrän työmaata, mutta muutto alkaa kuitenkin olla voiton puolella. Kaikki huonekalut ovat nyt saapuneet, joten ne kokoamalla ja loput tavarat niihin latomalla on kaikki valmista.

Kuten taannoin kirjoitin, on kyseinen asunto on nyt ensimmäinen omani. Asun nyt pienessä kaksiossa Alppilassa, eli montaa sataa metriä en joutunut muuttamaan. Sen suurempaa omistavan luokan identiteettiä en kuitenkaan ole vielä ehtinyt omaksua. Toistaiseksi asunto on ollut sotkuisuutensa vuoksi niin epäkäytännöllinen, etten ole siihen päässyt toden teolla kiintymään. Lähipäivinä kodikkuus ja asumismukavuuskin varmasti lisääntyvät.

Muuton yhteydessä tarjoutui myös ainutlaatuinen mahdollisuus käydä läpi omistamansa vaatteet. Lopputulemana havaitsin omistavani huomattavan määrän vaatteita, joita en ole käyttänyt koskaan. Niinpä päätin viettää tällä viikolla uudispukeutumisen teemaviikkoa, eli käyttää jokaisena päivänä jotakin sellaista, mitä en ole ennen käyttänyt. Teemaviikon alkuosa sujui vielä kohtuullisen helposti, mutta loppua kohden alkavat hankaluudet nousta esiin. Päältä oli helppo valikoida alkuviikosta lähinnä normaalia pukeutumista olevat vaatekappaleet, minkä vuoksi viikon loppua kohden jäljelle ovat alkaneet jäädä ne kaikkein vaikeimmat artikkelit. Tänään jouduin jo pukeutumaan valkoiseen neuleeseen (valkoinen ei todellakaan ole minun värini) ja viikon viimeisenä päivänä joutunen kohtaamaan pinon alimmaisena odottelevan vaaleanpunaisen neuleen. Kyseistä neuletta olen ajatellut käyttää ainoastaan päivinä, joina tahdon viestittää ympäristölleni, ettei minulla ole tänään ajatuksia.

Muuton lisäksi olen vanhentunut ja avannut uudet www-sivut, kuten joku on saattanut huomata vasemman laidan esittelytekstistä. Uusia sivujani pääset ihailemaan mm. tästä. Erityiskiitos Jukalle ja Antille, jotka olivat korvaamaton apu sivun teossa! 

Kuten joka ikinen vuosi, syksy on tullut taas varkain. Täällä Helsingissä sitä ei samalla tavalla huomaa, koska täällä on öisinkin aina muuta maata valoisampaa. Kävin viettämässä viimeiset lomapäiväni Raumalla mökkeilyn merkeissä, sillä elokuun viimeisenä viikonloppuina tietyissä osissa Suomea juhlitaan venetsialaisia - kesän päätöstä.

Ennen lähtöä minua hämmästytti, että eikö aina lapsena venetsialaisina ollutkin ihan hurjan pimeää? Kun käveli saunalta uimaan rantaan ulkotulia seuraten muistan, miten suurin pelko oli astuminen sammakoiden päälle. Yö oli sysimusta ja maa vielä tuolloin täynnä sammakoita. Noh, mökillä huomasin, että kyllä se pimeys oli maassa jo nytkin, vaikkei sitä Helsingissä vielä olekaan. Matka rantaan oli yhä pilkkopimeä, mutta sammakoita en kyllä ole nähnyt vuosiin - yhtäkään.

Palasin Helsinkiin sunnuntaina ahdistuneena siitä konkretiasta, että maanantaina olisi syyskuu ja että kesän viimeisetkin lomapäivät olisivat nyt takana. Syksyn pimeys ja talven pituus tuntuvat ahdistavilta, joskin tänään jo jaksoin ajatella, miten kauniin kuulaita talvipäivätkin voivat "jo" helmikuussa olla, kun auringon valo on aivan erityisen sävyistä ja lumi on kirkasta. Silti olisin suonut kesän vielä jatkuvan. Tänä vuonna se meni nopeammin ohi kuin milloinkaan aikaisemmin.

Kun tajusin, että olen kirjoittaniut viimeisen postaukseni Baselista tulin samalla tajunneeksi, että siitä on paljon enemmän aikaa kuin edes uskalsin kuvitella. Sitten Baselin on Reinissä luonnollisesti ehtinyt virrata melkoisesti vettä.

Baselista jatkoin matkaa Pariisiin, joka oli oikeastaan melkoinen pettymys. Montmarte oli ihastuttava ja Disneyland kaikessa kaupallisuudessaankiin mielikuvitusta kutkuttava, muistoja herättävä ja lompakkoa keventävä. Mukaan tarttui mm. Mikin pään muotoinen discopallo (todellinen hyötyesine, sic!). Epämiellyttävää vaikutelmaa Pariisista oli omiaan lisäämään pienehkö kahakka Pariisin joukkoliikennetarkastajien kanssa, jonka seurauksena olin joutua bastiljiin. Kirjoitan tästä ehkä myöhemmin lisää. En kuitenkaan malta olla tässä yhteydessä ihmettelemättä sitä, eikö viisi ranskalaismiestä todella pärjää ilman poliisin apua yhdelle skandinavialaisnaiselle?

Pariisista palattuani jatkoin tehokasta lomanviettoani käymällä nukkumassa kodissani kaksi tuntia. Visiittiin sisältyi myös matkatavaroiden purkaaminen ja uudelleenpakkaaminen, minkä jälkeen olinkin valmis suuntaamaan tieni kohti uusia seikkailuja! Tällä kertaa matka suuntautui kohti Oulua, jossa tapahtui niin merkittäviä asioita, että niistäkin on parempi kirjoittaa kokonaan oma merkintänsä joskus myöhemmin.

Teholoma päättyi rentouttavaan yöjunakokemukseen, jolta kiiruhdin suoraan töihin. En tosin omasta halustani, vaan siitä käytännön pakosta, ettei minulla sattunut olemaan kotiavaimia (toisen postauksen aihe, tämäkin). Niinpä aloitin kesäloman jälkeisen työurakkani reippaana tyttönä Mikki-paidassa, likaisin hiuksin, ilman työpuhelinta ja vailla kotiavaimia. Kiireisen ensimmäisen työviikon päätin hassaamalla omaisuuden - ostamalla asunnon.

Sen jälkeen olen sairastanut, tehnyt kunnallisvaalikampanja-juttuja (niin, olen myös kunnallisvaaliehdokas) ja hurahtanut taas kerran Abban musiikkiin käytyäni katsomassa Mamma Mian. Ja tästä eteenpäin lupaan polkata useammin.

Terveisiä manner-Euroopasta reissun päältä. Parhaillani vietän lomaani Sveitsin Baselissa äitini serkun luona, josta pääsen nettiin ja ajattelin kirjoitella hieman matkakuulumisia. Säät ovat suosineet meitä koko matkan, mutta tänään on ollut sateinen päivä, jonka päätimme siksi uhrata levolle ja kyläilylle. Illalla matka jatkuu Pariisiin, jossa toivottavasti on taas aurinkoista.

Edetään kronologisesti. Matka alkoi Amsterdamista, jossa vietimme viikonlopun 25.-26.7. Maassa maan tavalla, joten tutustuimme paikallisiin huumekahviloihin ja huorakortteleihin. Amsterdam oli varsin sympaattinen paikka, jossa ihmiset olivat iloisia ja rentoja. Kävimme myös tutustumassa Anne Frank Huisiin, mutta pääasiassa vain kävelimme ympäri kaupunkia, söimme hyvin ja otimme rennosti.

Amsterdamissa yövyimme noin 3 neliömetrin huoneessa (sis. wc:n ja suihkun) ihanassa venehostellissa, jota piti leppoisa amsterdamilainen pariskunta. Heräsimmekin aamulla kiukkuisen sorsan kaakatukseen, joka huusi ikkunamme alla -luulin sen olevan tulossa avoimesta ikkunastamme sisään! Hostellin hintaan kuului aamiainen, jossa käyttäyidymme hieman huonosti. Suomalainen aamiainenhan on normaalistikin melko runsas, joten tunsin pöydässä olevani koko ajan käsi pitkänä kohti esille asetettuja herkkuja, kun pöytäseurueenamme ollut pariskunta söi pari hassua paahtoleipää. Heidän lähtiessään havaitsimme lähes jokaisen kipon ja purkin olevan lähes tyhjä, joten ajattelimme syödä ne tyhjäksi, jotta omistajat saavat astiat tiskiin. Lopputuloksena olimme melkoisessa ähkyssä ja aloimme pohtia, että suomalaisille ei luultavasti enää jatkossa kyseisessä hostellissa ilmaista aamiaista tarjota!

Amsterdamista suuntasimme Kölniin, jossa myös käyttäydyimme huonosti. Saavuimme hostelliin myöhään illalla ja menimme suoraan nukkumaan, mutta jo aamulla klo 7 olimme onnistuneet vetämään hostellimme avaimen alas wc:n pöntöstä. Tähän asti olimme pohtineet miten mukavaa olisi itsekin pitää hostellissa, mutta viimeistään nyt totesimme, ettei se ehkä olisikaan ihan niin mukavaa, miltä ensi ajattelemalta vaikutti: hyysätä vieraita, jotka syövät kaapit tyhjiksi, vetävät avaimensa alas vessan pytyistä... Menestyksekkäästi alkaneen päivämme aikana ehdimme kiivetä Kölnin tuomiokirkon torniin, syödä saksalaisittaiin frikadelleja ja perunasalaattia, ostaa Kölnin vettä sekä vierailla maailman suurimmaksi markkinoiduissa levykaupassa, josta löytyi edullista jazzia sekä minulta pitkään uupunut Springsteenin levy kohtuulliseen 4,4 euron hintaan.

Kölnistä matkasimme Saksan kauneimmaksi kaupungiksi usein tituleerattuun Heidelbergiin, joka olikin maineensa veroinen. Kaupunki oli melko pieni, joten ehdimme tutustua siihen ja sen linnaan siinä määrin hyvin, että ehdimme vielä purjehtimaan Neckarille, Reinin sivujokeen. Tämä päiväretki olikin aivan upea, sillä jokilaakson maisemat ovat aivan huikeita! Jo junamatkalla Kölnistä Heidelbergiin olin pyörtyä ihastuksesta. En ole koskaan nähnyt lähimainkaan yhtä kauniita maisemia!

Heidelbergista saavuimme edellispäivänä tänne Baseliin, josta siis jatkamme tänään matkaamme kohtia Pariisia. Yövymme tosiaan äitini serkun luona, joka on asunut täällä Sveitsissä jo 1970-luvun alkupuolelta asti ja jonka olen itse tavannut muistaakseni vain kerran aiemmin. Visiitti on ollut oikein virkistävä, koska sen aikana olemme päässeet tutustumaan myös sveitsiläiseen kotiin ja aivan tavalliseen sveitsiläiseen elämän kodin seinien sisällä. Talo sijaitsee hurmaavassa pikkukylässä, jota ympäröivät korkeat mäet, jossa on jyrkkäkattoisia taloja ja jonka läpi virtaa kirkas puro. Kylä on kuin sadusta ja täällä on viimeistään kaikki stressi kadonnut!

...tapahtuvat juuri silloin, kun minä en ole paikalla. Miksi, voi miksi, Sir Elwoodin hiljaisten värien Tavastian keikka on juuri tänään, kun minun pitää herätä huomenna aamutuimaan lähteäkseni 1,5 viikon minireililleni Amsterdamiin, Kölniin, Heidelbergiin, Baseliin ja Pariisiin? Ja miksi ihmeessä myös Erja Lyytisen Storyvillen keikka on samaisen lomani aikana (30.7.)? Ja tietysti Christian Balen tähdittämän Batman-elokuvan Yön ritarinkin ensi-ilta osuu tälle illalle. Sen nyt sentään voi käydä katsomassa vielä matkan jälkeenkin.

Ja onneksi syy edellä mainittujen kulttuuririentojen missaamiselle on sentään lomamatka. Voisihan sitä olla huonompaakin päällekkäistä tekemistä!

Lokakuussa sen sijaan aion olla paikalla, kun mestari Leonard Cohen saapuu Suomeen. Arvatkaapa mitä toivon tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi?